Eka oma mobiilisovellus - KauppaAppi
Huhtikuun lopulla alkoi mobiiliappsien toteuttaminen visual studiolla -kurssi, joka päättyi tällä viikolla kurssitehtävän läpikäynti palaveriin teamsissa.
Kursilla opeteltiin kehittämään mobiilisovelluksia Visual studion avulla käyttäen Xamarinia (josse on oikea termi..) ja tuntien aikana tehtiin yhdessä muutama sovellus ja kurssitehtävänä oli kehittää joko ihka oma sovellus tai jatkokehittää tunnilla tehtyä "timesheet"-työntekijä sovellusta. Mä päätin kuitenkin kokeilla tehdä ihan oman.
Käytin sovelluksen toteuttamisen pohjana sitä tunnilla tehtyä timesheet sovellusta, jossa listattiin työntekijät ja työtehtävät, sekä valittiin ensin työntekijä ja sitten työtehtävä, merkattiin se aloitetuksi ja lopulta tehdyksi. Ja kaikki tiedot tuli ja meni paikalliseen SQL -tietokantaan.
Mun sovelluksesta tuli kaupassakäynti sovellus vähän samalla idealla; sovelluksen käyttö alkaa kaupassakävijän valinnalla (tai tarvittaessa sen lisäämisellä) ja sen jälkeen päästään kauppaostoslistaukseen, jossa näkyy ostettavat tuotteet ja jonne voi myös lisäillä tuotteita listalle. Kauppaostoksista valitaan ensin tuote, sitten se valitaan ostetuksi ja kauppalista päivittyy sen mukaan (ostetut katoaa listalta). Ja tässäkin tapauksessa tiedot menee ja tulee paikallisesta SQL-tietokannasta.
Sovelluksella on myös oma Backendi, johon on määritetty kaikki tapahtumat - kaupassakävijöiden ja kauppaostosten lataus ja molempien lisääminen. Periaatteessa ilman backendia ei toimisi koko sovellus, kun se vaatii paikan minne tallentaa ja mistä hakea tietoa.
Ulkoasultaan "KauppaApista" tuli suht simppeli, paitsi että lisäsin alkuun "latausnäytön", kun aiemmin oli vain valkoinen näyttö ennen sovelluksen kunnolla käynnistymistä.
Kommentit
Lähetä kommentti